Parhaan mahdollisen käyttökokemuksen varmistamiseksi tällä sivustolla käytetään evästeitä. Jatkamalla tämän sivun käyttämistä tai jäämällä sivustoon suostut siihen, että evästeitä käytetään tietosuojakäytäntömme mukaisesti. Lue lisää mm. evästeiden hallitsemisesta täältä.

Ohion osavaltionyliopiston tiimi voitti kansallisen sähköautokilpailun Parkerin lahjoittamien moottoreiden avulla

Parkerin sponsoroima Ohion osavaltionyliopiston opiskelijatiimi voitti ensimmäisen palkinnon kansallisessa autoteknologiakilpailussa EcoCAR 2: Plugging In to the Future.

EcoCAR 2 oli oppilaitosten välinen kolmivuotinen suunnittelukilpailu, jonka järjestäjänä toimi Argonne National Laboratory. Kilpailuun osallistui 15 yliopistoa eri puolilta Pohjois-Amerikkaa, ja haasteena oli pienentää Chevy Malibu -merkkisen auton ympäristövaikutuksia heikentämättä auton suorituskykyä, turvallisuutta ja myyntikelpoisuutta. Tiimit tutkivat ja testasivat useita voimansiirtolinja-arkkitehtuureja, joissa painotettiin sähköautoteknologiaa.

Voittoisimmaksi osoittautui Ohion osavaltionyliopiston suunnittelema rinnakkais-sarjakytkentäinen ladattava hybridimalli, jonka polttoaineena käytettiin etanolia (E85).

Parker lahjoitti Ohion osavaltionyliopistolle kaksi kevyttä ja tehokasta GVM (Global Vehicle Motor) -sarjan sähkömoottoriaan, jotka omalta osaltaan auttoivat parantamaan auton suorituskykyä. GM:n koealueella Milfordissa, Michiganin osavaltiossa tehdyissä testeissä auto saavutti 50 mailia gallonalla (MPGGE), kun sähkön kulutus oli vain 315 wattituntia maililla (Wh/mi).

Ohion osavaltionyliopiston tiimin jäsenistä 15 oli jatko-opiskelijoita ja 30 oli uudempia opiskelijoita. Osallistujien pääaineet vaihtelivat mekaanisesta tekniikasta sähkötekniikkaan, liiketoimintaan ja valokuvaukseen. Ohion osavaltio on nyt osallistunut 19 vuoden ajan näihin autoteknologiakilpailuihin, ja jo kuusi vuotta peräkkäin se on asettunut viiden parhaan joukkoon.

Päävoiton lisäksi Ohion osavaltion tiimi palkittiin erikseen jokaisessa tapahtumaluokassa. Tiimi sijoittui ensimmäiseksi seuraavissa luokissa: Lowest Petroleum Consumption, Best Electrical Presentation, Best Controls Presentation, Best Technical Report, Best Vehicle Static Consumer Acceptability, Best Business Program Award, Best Business Presentation, Best Outreach Presentation, Best Communications Program, ETAS ECU Excellence Award, DSpace Embedded Success Award, Best Progress Reports, Best Modeling and Simulation Modeling White Paper, Best Pre-Competition Safety and Technical Inspection, Best Communications Plan, Best Influencer Campaign ja Best Media Report.